NEULONTAJUTTUJA

Heips!

Neuloin vasta noin pari kuukautta sitten ensimmäistä kertaa, jos sitä, kuinka isosiskoni yritti opettaa 5-vuotiaalle minulle neulontaa ei lasketa... Joka tapauksessa, olen iloinen, että käsityöopettajani sattui ihan vahingossa kuulemaan, etten ole koskaan neulonut. Hän tietenkin heti halusi opettaa minua neulomaan.
Tosiaan, olen aina osunut sellaiseen "huonompaan käsityöryhmään", jossa ei ole opetettu neulontaa. Osittain se johtuu uudesta opetussuunnitelmasta, jonka takia nykyään käsityötä on myös viidennestä luokasta seitsemänteen luokkaan puoli vuotta teknistä ja puoli vuotta tekstiilityötä, kuten komannella neljännellä luokalla, toisin kuin ennen, kun neljännellä luokalla valittiin kumpaa haluaa opiskella seuraavat kolme vuotta, kunnes käsityönopiskelu koulussa loppuu. Yleisesti ajatellen on aika harmillista, ettei koulussa enää opeteta neulomaan.
No niin, pysytäänpä silti aiheessa! Ensimmäinen neulokseni onnistui hyvin. Tein perus-pannulapun trikookuteesta. Kuvaa  en tähän nyt varmaan laita, kun siitä ei hienoa kuvaa tulisi ;)
Nyt olen jollain tasolla innostunut neulomisesta. Tai en kyllä tiedä olenko innostunut, vai haluanko vain osata neuloa ja olla siinä hyvä... Tavoitteeni olisi oppi neulomaan villasukat. Ei se varmaan ihan heti toteudu jo pelkän ajankäytön takia, mutta varmastikin jossain kohtaa. Kun sitten jossain kohtaa sellaiset saan kyhättyä, tulee niistä varmasti juuttua tänne blokinkin puolelle :)

Tässä postauksessa nyt aika paljon ajatuksia, joita vain tässä kirjoitellessa tulee mieleen :)

Kiitos, kuin luit tämän(kin) postauksen, vaikka se oli ehkä hieman sekava!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

VILLASUKKA

Tervetuloa!